Eikö terveyden edistämisen koulupaikka auennut tälle vuodelle, vai oletko muuten vain kiinnostunut terveyden edistämisen opinnoista? Olet juuri oikeassa paikassa! Tässä postauksessa kerron kaiken, mitä sinun tarvitsee tietää terveyden edistämisen opinnoista avoimessa yliopistossa. Kerron myös, miten avoimen yliopiston opinnoilla voi hakea terveyden edistämisen tutkinto-ohjelmaan avoimen väylää pitkin.
Mikä on avoin yliopisto?
Avoin yliopisto on nimensä mukaan kaikille avoin yliopisto. Avoimessa yliopistossa voi opiskella yksittäisiä kursseja tai kokonaisia kurssikokonaisuuksia, jotka useimmiten kuuluvat osaksi oikeita yliopistotutkintoja. Avoimessa yliopistossa opiskelu on kannattavaa ja järkevää, koska kurssit voi myöhemmin liittää osaksi korkeakoulututkintoa, eikä niitä kouluun pääsyn jälkeen tarvitse tehdä enää uudelleen. Lähes kaikki suomalaiset yliopistot järjestävät avointa yliopisto-opetusta.
Avoimessa yliopistossa kurssit ovat usein maksullisia, mutta silti varsin edullisia. Esimerkiksi terveyden edistämisen tutkintoon liitettävät kurssit maksavat 12 euroa/opintopiste, jolloin 25 opintopisteen perusopintokokonaisuuden hinnaksi tulee 300 euroa. Suurin osa avoimesta yliopisto-opetuksesta on perusopintotasoista, mutta monissa oppiaineissa opiskelua voi jatkaa aineopintoihin saakka (kuten vaikka juuri terveyden edistämisessä!).
Avoimessa yliopistossa opinnot ovat monimuotoisia ja aikuisopiskelijoiden elämäntilanteisiin mukautuvia. Opetusta järjestetään pääosin verkossa, ja opetuksessa käytetään verkkoluentoja, verkkotenttejä, kirjallisia tehtäviä ja ryhmätöitä. Opintoja voi suorittaa paikkakunnasta riippumatta ja melko lailla myös omaan tahtiin.
Opiskelu avoimessa yliopistossa katsotaan sivutoimiseksi, joten sitä varten ei valitettavasti voi saada opintotukea.
Miksi kannattaa opiskella terveyden edistämistä avoimessa yliopistossa?
Terveyden edistämisen opinnot avoimessa yliopistossa kannattavat monesta syystä. Tässä muutama hyvä syy:
1. Voit hakea opiskelemaan. Perusopintojen (25 op) suorittamisen jälkeen on mahdollista hakea suoraan terveyden edistämisen tutkinto-ohjelmaan avoimen yliopiston väylää pitkin. Vuonna 2021 avoimen yliopiston väylältä opiskelemaan valittiin peräti 20 opiskelijaa, joka on varsin paljon. Lisää avoimen yliopiston väylää pitkin hakemisesta voit lukea tämän postauksen loppupuolelta.
2. Tutustut opintoihin ja opiskelutekniikoihin etukäteen. Avoimen yliopiston kurssit ja perusopintokokonaisuudet antavat osviittaa siitä, mitä tulevat terveyden edistämisen opinnot pitävät sisällään. Osa innostuu entisestään ja varmistuu siitä, että terveyden edistäminen on itselle juuri se oikea juttu. Osa puolestaan saattaa huomata, ettei opinnot oikeastaan olekaan ihan sitä, mitä oli itse etsimässä. Avoimessa yliopistossa omia opiskeluhaaveita on helppoa ja riskitöntä testata.
3. Kurssit tuovat mielekästä tekemistä välivuoteen. Mikäli koulupaikka ei tänä vuonna auennut ja edessä on välivuosi, voivat terveyden edistämisen kurssit tuoda mukavaa sisältöä vuoden varrelle. Opinnot sopivat hyvin myös vaikka osa-aikaisen työn oheen ja onnistuvat varmasti myös täysiaikaisen työn rinnalla, mikäli vapaa-ajastaan on hieman valmis tinkimään.
4. Voit lisätä jo olemassa olevaa koulutustasi tai miettiä rauhassa uutta suuntaa. Osa avoimen yliopiston opinnot valinneista haluaa jatkokouluttaa itseään jo valmiin tutkinnon päälle – ja lisätä näin osaamistaan ja tietämystään. Joku puolestaan voi miettiä uralleen tai opinnoilleen täysin uutta suuntaa. Tämäkin on avoimessa yliopistossa täysin ok!
Mikä perusopintokokonaisuus kannattaa valita?
Terveyden edistämiseen voi hakea opiskelemaan avointa väylää pitkin kolmen eri perusopintokokonaisuuden avulla. Nämä perusopintokokonaisuudet ovat terveysliikunnan perusopinnot, kansanterveystieteen perusopinnot sekä ergonomian perusopinnot. Perusopintokokonaisuuksien laajuus on 25–30 opintopistettä, eli niiden hinnaksi muodostuu noin 300 euroa. Oman perusopintokokonaisuuden voi siis valita kolmesta vaihtoehdosta täysin oman mielenkiintonsa mukaan.
1. Kansanterveystieteen perusopinnoissa tuodaan kansanterveystieteen alaa tutuksi tieteenalana ja oppiaineena. Opinnoissa perehdytään kansanterveystieteen eri osa-alueisiin, kuten suomalaisen väestön terveyteen ja globaaliin terveyteen, epidemiologian ja biostatistiikan perusteisiin sekä terveyspalveluihin ja -lakeihin. Lue lisää Opintopolusta.
2. Terveysliikunnan perusopinnoissa tarkastellaan fyysisen aktiivisuuden, fyysisen kunnon sekä ravinnon ja terveyden välisiä yhteyksiä. Opinnoissa perehdytään muun muassa fyysiseen suorituskykyyn ja terveyskuntoon vaikuttaviin tekijöihin ja terveysliikuntaan. Lue lisää Opintopolusta.
3. Ergonomian ja työhyvinvoinnin perusopinnot tarjoavat laaja-alaista ja monitieteistä opetusta ergonomian eri osa-alueilla. Opetuksen tavoitteena on, että opiskelija oppii tunnistamaan, kuvaamaan ja mittaamaan ergonomisia ilmiöitä sekä soveltamaan tietoa käytännössä yrityksissä ja työpaikoilla. Lue lisää Opintopolusta.
Huomioithan, että muiden perusopintokokonaisuuksien kautta tutkinto-ohjelmaan ei pysty hakemaan, mutta opinnot voivat joiltain osin olla silti sisällytettävissä tutkintoon. Jos kuitenkin haluat opiskella perusopintoja, jotka kiinnostavat sinua muuten kuin hakemisen vuoksi, suosittelen ainakin tsekkaamaan ravitsemustieteen perusopinnot sekä terveyden edistämisen ja terveystiedon perusopinnot.
Miten hakea opiskelemaan terveyden edistämistä avoimen väylää pitkin?
Kuten jo aiemmin mainitsin, perusopintojen suorittamisen jälkeen on mahdollista hakea opiskelemaan terveyden edistämisen tutkinto-ohjelmaan avoimen väylää pitkin. Vuonna 2021 avoimen väylän kautta opiskelemaan valittiin 20 hakijaa.
Avoimen väylälle hakukelpoinen hakija on suorittanut joko terveysliikunnan, kansanterveystieteen tai ergonomian perusopinnot vähintään hyvin tiedoin, eli arvosanalla 3/5. Jos hakija on suorittanut avoimen opinnot kiitettävin tai erinomaisin tiedoin (4/5 tai 5/5), hakija saa hakuunsa viisi lisäpistettä. Lisäksi 1,5 lisäpistettä saa, mikäli valitsee terveyden edistämisen ensisijaiseksi hakukohteeksi.
Avoimen väylän kautta hakevien hakupisteissä korostetaan ensisijaisesti avoimen yliopiston opintojen opintomenestystä ja vasta sen jälkeen pääsykoetulosta. Tasatilanteessa pääsykoetulos ratkaisee, kumpi hakija pääsee opiskelemaan. Sen vuoksi pääsykokeessa käyminen kannattaa.
Ja kyllä, käsitit ehkä oikein: avoimen väylällä hakiessa esimerkiksi ylioppilastodistuksella ei ole väliä. Mikäli avoimessa yliopistossa suoritettujen opintojen kriteerit täyttyvät, esimerkiksi peruskoulupohjaltakin voi päästä opiskelemaan terveyden edistämistä!
Hakemisesta tarkemmin voit lukea suoraan Opintopolusta. Välilehden ”Hakeminen” alla näet ensimmäisenä avoimen yliopiston väylän, jonka valintaperusteisiin ja hakemiskäytäntöihin pääset tutustumaan tarkemmin. Avoimen väylän alla näet myös perinteisen terveyden edistämisen hakuväylän ja sen valintaperusteet.
HYÖDYLLISIÄ LINKKEJÄ
Toivottavasti koit tämän postauksen hyödylliseksi! Lisää tietoa terveyden edistämisen opinnoista löydät blogini Terveyden edistämisen opinnot -kategoriasta sekä esimerkiksi postauksesta, jossa vastaan kymmeneen kysytyimpään kysymykseen terveyden edistämisen opinnoista. Myös Instagramini puolella on paljon tietoa terveyden edistämisen opinnoista.
Tässä vielä muutamia hyödyllisiä linkkejä avoimen yliopiston opintoihin sekä terveyden edistämisen koulutusohjelmaan liittyen:
- Terveyden edistämisen kandi- ja maisterikoulutus Opintopolussa
- Itä-Suomen yliopiston avoin yliopisto
- Terveyden edistäminen Itä-Suomen yliopiston sivuilla
- Tietoa avoimessa yliopistossa opiskelusta Opintopolussa