Voiko opiskelijaelämä olla alkoholitonta?

Kulunut viikko on ollut supestressaava, joten päätin vielä hieman fiilistellä viimeviikkoista, rentouttavaa minilomaa Tahkolla sekä reissussa napattuja kauniita kuvia ja reissun herättämiä ajatuksia. Lähdin kolmatta kertaa mukaan ainejärjestöni Terho Ry:n (terveys- ja hoitotieteilijät) jokavuotiselle Spring Breakille, ja reissu oli taas odotusten mukainen – eli ihana!

Kuten aiempinakin vuosina, tänäkin vuonna keskityimme bilettämisen sijaan lähinnä talviurheiluun, saunomiseen, hyvin syömiseen ja rentoutumiseen. Kyllähän matkaan mahtui mukaan myös ripaus juhlaa, mutta etenkin tänä vuonna hektisen arjen keskellä kaipasin kaikkea muuta, kuin biletysviikonloppua. Nauroimmekin ystäviemme kanssa parin tunnin mittaisella hiihtolenkillämme, että emme me tainneetkaan tulla Tahkolle opiskelijabileisiin – vaan hiihtämään.

Monet korkeakoulussa opintonsa aloittavat odottavat opiskelijaelämää ja sen rientoja innolla, kun taas monet saattavat jännittää sitä, mitä uusi elämänvaihe tuokaan mukanaan. Kun itse aloitin terveystieteiden opintoni yliopistossa, olin menevänä tyyppinä innoissani kaikesta uudesta – samalla kuitenkin hieman peläten sitä, kuinka runsasta alkoholin käyttäminen tulisi opiskelijaelämän tiimellyksessä olemaan. Ne, jotka tuntevat minut, tietävät sen, että en ole suurin alkoholin ystävä. Päässäni pyöri ajatuksia siitä, onko opiskelijabileissä aina pakko juoda, ja jäänkö yksin, jos en niin tee.

Voiko opiskelijaelämä olla alkoholitonta? Lähes kolmen vuoden korkeakouluopintojen jälkeen voin sanoa, että kyllä voi. Itse en ole absolutisti, mutta alkoholinkäyttöni on ollut aina ehkä hieman vähäisempää kuin muilla. Minulla on huono viinapää ja pienikin määrä liikaa alkoholia alkaa väsyttää ja saa minut pian pahantuuliseksi. Siksi olen päättänyt, että vähemmällä käytöllä pysyn iloisena ja energisenä itsenäni.

Siksi minua jännittikin, kun astelin täydellä vauhdilla mukaan opiskelijaelämään. Se oli nimittäin heti menoa! Oli sitsejä, kastajaisia, haalaribileitä, vuosijuhlia, approja ja pikkujouluja – vapusta nyt puhumattakaan. Ensikokemukseni oli, että jokaiseen tapatumaan liittyi vahvasti alkoholi. Pian kuitenkin huomasin, ettei tapahtumissa ole pakko juoda tai niissä voi juoda vain vähän – eikä oikeasti juuri ketään kiinnosta se, että baarissa juo siiderin sijasta vettä.

Kolmen vuoden aikana olen joutunut selittelemään oikeastaan vain muutaman kerran sitä, miksi en aina juo alkoholia. Tähän on vaikuttanut toki suuresti myös omanhenkisen ystävä- ja opiskelijapiirin löytäminen. Mielestäni on hienoa, että nykynuorison mukana kasvava trendi vähemmästä alkoholinkäytöstä näkyy myös opiskelijamaailmassa. Vaikka alkoholia virtaa runsaasti tapahtumasta toiseen, ei juuri kukaan tuomitse sitä, jos joku päättää olla juomatta. Monet sitsit ja juhlat saa alkoholittomina ja baarissa vesilasinkin saa näyttämään coolilta drinkiltä, kun pyytää siihen sitruunaviipaleita. Ja ainahan voi tilata baarissa oikeasti vain sen yhden. Myös sellaisia tapahtumia on paljon, joissa alkoholia ei juoda ollenkaan.

Mukaan opiskelijamaailmaan mahtuvat mielestäni kaikki. Kenenkään alkoholinkäytön vähäisyyden tai absolutismin ei pitäisi olla esteenä siihen maailmaan mukaan hyppäämiselle. Muistetaan se, että alkoholia käytetään opiskelijamaailmassa liikaa, ja alkoholinkäyttö on oikea ongelma monelle opiskelijalle. Ehkä siksikin on rohkeaa valita toisin.

Terveydellä, Saara

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *