Kevät alkaa olla jo pitkällä ja opiskelijavappu taas juhlittu! Kolmas opiskelijavappu ja kolme vuotta suunnitelmien mukaan rullanneet opinnot tarkoittavat sitä, että valmistun terveystieteiden kandidaatiksi tänä keväänä. Tänään päätin avata teille ajatuksia mun kandiprosessista sekä kertoa, mistä aiheesta kandini kirjoitinkaan.
Kandin kirjoittamisen koin päivätyön ohella melko haastavaksi ja raskaaksi, mutta kirjoitusprosessi myös antoi paljon. Suurta kiitollisuutta koen etenkin siitä, että sain kirjoittaa kandini täysin itse valitsemastani, minua eniten kiehtovasta aiheesta. Se teki kirjoitusprosessista myös mielenkiintoista ja opettavaista.

Näihin kolmeen vuoteen on minulla terveystieteiden opintojen lisäksi mahtunut myös mediakulttuurin ja viestinnän sivuaineopintoja. Tähän sivuainevalintaan päädyin, sillä halusin koulutuspohjaa minua kiinnostaville työtehtäville. Olin jo aiemmin toiminut useissa viestinnän tehtävissä, oikeastaan ilman mitään koulutusta. Melko pian sivuaineen opinnot aloitettuani olikin sitten selvää, että haluan kirjoittaa kandin ja gradun, jotka liittyvät terveyden edistämisen lisäksi myös viestinnän maailmaan.
Erilaisia minua kiehtoneita aiheita aikani päässä pyöriteltyäni päätin kirjoittaa kandini sosiaalisen median ja terveyden yhteyksistä. Kandini saikin nimekseen Terveyden edistäminen sosiaalisen median terveysviestintää hyödyntäen. Kandityössäni halusin keskittyä sosiaalisen median tarjoamiin terveyden edistämisen mahdollisuuksiin – paljon puhuttujen somen haittapuolien sijaan. Etenkin Suomessa sosiaaliseen mediaan ja sen luomiin terveyshyötyihin suhtaudutaan vielä melko varautuneesti. Sosiaalinen media on kuitenkin tullut jäädäkseen – sen vuoksi onkin tärkeää nähdä somen luomat mahdollisuudet, positiivisen kautta!

Sitten siihen itse aiheeseen! Sosiaalisen median suosio on kasvanut räjähdysmäisesti viime vuosina. Tilastokeskuksen mukaan suomalaisista 16-24-vuotiaista 93% ja koko väestöstä yli puolet käyttää sosiaalista mediaa päivittäin. Se on aika paljon. Somen räjähdysmäisen kasvun vuoksi sitä on alettu hyödyntää myös terveyden edistämisessä. Tutkimuksissa onkin havaittu, että sosiaalinen media on toimiva ja monipuolinen terveyden edistämisen väline – etenkin tulevaisuuden väline. Aihe on siis hyvinkin ajankohtainen ja kiehtova.
Miksi sosiaalisella medialla sitten kannattaa vaikuttaa väestön terveyteen? Sosiaalinen media on ennen kaikkea edullinen ja kustannustehokas viestintäväline. Se tavoittaa miljardeja ihmisiä päivittäin ja ympäri maailman – se halkoo aikavyöhykkeet ja liikuttaa informaatiota sekunneissa. Sosiaalisen median terveysviestit tavoittavat myös sellaiset ihmisryhmät, jotka eivät seuraa perinteistä mediaa, kuten televisiota, radiota tai sanomalehtiä. Somessa tietoa voi tarjota toki perinteisellä tekstillä, mutta myös videoin, kuvin tai vaikkapa livelähetyksin. Sosiaalinen media on myös helppokäyttöinen ja mukana ihmisten arjessa, joka päivä.

Miten sosiaalisella medialla sitten voidaan muka edistää terveyttä? Moninkin tavoin. Esimerkiksi sosiaalisen median yhteisöjä, kuten Facebook-ryhmiä, on tutkittu paljon. Sosiaalisen median tarjoama vertaistuki ja yhteisöllisyyden kokemukset ovat auttaneet ihmisiä muuttamaan elintapojaan: lopettamaan tupakoinnin, aloittamaan liikuntaharrastuksen tai muuttamaan ruokavaliotaan. Yhteisöllisyys sosiaalisessa mediassa on positiivisesti yhteydessä myös mielenterveyteen. Vertaistuki muilta sairastuneilta tai elintapamuutosten kanssa painivilta on todella tärkeää.
Sosiaalinen media on myös terveystiedon lähde. Somessa terveystieto on kiinnostavaa – toisin kuin esimerkiksi tavallisissa sanomalehdissä tai vaikkapa oppikirjoissa. Terveystieto voidaan omaksua videoista, kuvista, tai vaikka kiinnostavilta somepersoonilta. Somessa on kuitenkin aina oltava varpaillaan, sillä kaikki tieto siellä ei ole luotettavaa. Sosiaalisessa mediassa kuka tahansa voi olla ”ammattilainen” ja tarjota omia mielipiteitään faktatietona.

Sosiaalista mediaa hyödynnetään Suomessa terveyden edistämiseen vielä harmillisen vähän. Minun visioni on, että tulevaisuudessa sosiaalinen media ja esimerkiksi älypuhelimet voivat toimia luotettavina terveystiedon lähteinä ja osana terveyden edistämistä. Toivon, että yhä useampi terveyden ammattilainen suuntaa tiensä sinne, missä väestö viettää aikaa – eli sosiaaliseen mediaan.
Sosiaalisessa mediassa voi piillä terveyden edistämisen tulevaisuus!
Terveydellä,
Saara
2 Responses
Voiks sen sun kandin lukea jostain?
Terveisin, äippä
Lähetän sulle luettavaksi <3