
Moi!
Jotenkin on ollut hankalaa saada kirjoitushanoja auki tässä poikkeustilanteen myllerryksessä. Etenkin terveysaiheista on tuntunut vieraalta kirjoittaa, koska me luetaan yhdestä ja samasta, pelottavasta terveysuhasta koko ajan mediasta. Ja kaikki muu tuntuu niin merkityksettömältä sen suuruuden rinnalla. Muutaman aiheen olen kuitenkin blogin idalistalistalle saanut koottua! Tänään aloitan kevyesti kertomalla ihan vain siitä, mitä mulle ja mun välivuodelle kuuluu just nyt. Kirjoitin aiemmin päätöksestäni pitää välivuosi ja tässä postauksessa puran ajatuksia siitä, miltä tuntuu, kun välivuoden loppu alkaa jo häämöttää!

On todella hankalaa kertoa tämän hetken kuulumisista mainitsematta koronaa. Joten mainitaan se sitten. Pakko myöntää, että olen ollut tästä tilanteesta ajoittain melko ahdistunut. Ehkä ahdistava ajatus on ollut se, että nyt on ollut pakko pysähtyä ja tavallaan riisua elämästään kaikki ylimääräinen. Ehkä ahdistavaa taas on se, että nuo ylimääräiset asiat ovat tosi tärkeitä ja pitkälti elämän ja arjen suola. On ollut hankala totutella elämään ilman niitä. Tai ehkä ahdistavaa onkin ollut se, että koko elämä tuntuu muuttuneet niin kokonaan niin lyhyessä ajassa. Ihan kuin eläisi kokonaan eri elämää, tai vaikka ihan eri kulttuurissa!
Koska mieleni pyörii aina mieluummin positiivisilla kierroksilla, tiedostan vahvasti myös sen, että korona on tuonut mukanaan myös paljon hyvää. Tuo mainitsemani pysähtyminen ei ole ollut ainoastaan huono asia – varsinkaan tällaiselle kaikki raudat tulessa -tyypille, niin kuin olen. On ollut aikaa kodille, kumppanille, luoville ajatuksille, perheelle soittelemiselle ja palautumiselle. Olen ennen kaikkea huomannut olevani paljon levänneempi ihminen.

Lepo on näkynyt konkreettisesti monella tapaa: en esimerkiksi muista, milloin viimeksi olisin ollut näin kauan käymättä kuntosalilla. Salitreenin sijaan olen nyt poikkeustilan ajan liikkunut, hölkännyt ja treenannut entistä enemmän ulkona. Olen myös jumppaillut kotona, joogannut, kehonhuoltanut ja jotenkin päivä päivältä tullut tietoisemmaksi siitä, mitä keho on kunakin päivänä kaivannut. Se on kaivannut ennen kaikkea liikettä ja liikkumista, mutta monipuolisemmin, kuin olen ennen sille sitä osannut antaa. Uudet ärsykkeet ja lisääntynyt aerobinen liikunta ovat antaneet keholle uutta haastetta ja voimaa palautua nopeammin. Olen myös nukkunut säännöllisintä unirytmiä kuin ehkä koskaan, syönyt hyvin ja myös herkutellut paljon (hups!). Ehkä tämä on ollut pieni retriitti omaan hyvinvointiini.

Josta päästäänkin aasinsiltaa pitkin puhumaan välivuodesta. Nyt, kun karanteenin aikana on aikaa ollut pohdiskella välivuotta ja summata sen mukanaan tuomia ajatuksia, olen oikeastaan havahtunut siihen, kuinka hyvää tämä pysähtyminen on tehnyt myös välivuodelleni. Oikeastaan vasta nyt työkiireiden hälvennyttyä ja kotonaoloajan lisäännyttyä, olen ensimmäisen kerran edes kokenut viettäväni välivuotta ylipäänsä. Vaikka aikaisemmin opinnot olivatkin jo ehtineet hieman unohtua, olen vasta nyt rentoutunut kiireisen elämän tahdista sille tasolle, jota kai alun perin lähdin välivuodellani tavoittelemaan.
Jotenkin harmittaa, että tällainen poikkeustilanne saa tajuamaan, kuinka hurjaa ja nopeatempoista arkea sitä tavallisesti elääkään. Olen huomannut, etten ole näiden ajatuksien kanssa yksin, sillä olen kuullut samaa monien ystävieni suusta. Koen vahvasti, että ympäristön ja yhteiskunnan luomat suorituspaineet ovat aina vaikuttaneet minuun paljon, ja siksi esimerkiksi välivuoden viettäminen tuntui väärältä ajatukselta aluksi. Vaikka nyt jo tajuankin, että on todellakin ok ottaa taukoa opinnoista, jotka ovat eri muodoissaan vieneet suurimman osan elämästäni, en sitä ehkä vuosi sitten vielä tajunnut. Harmittaa, että yhteiskunta on asettanut meille tiukat raamit opinnoista, niiden tavoitteellisesta etenemisestä ja etenkin niistä valmistumisesta. Toki asiasta voi olla montaa mieltä, mutta itse koen asian näin.

Ihanaa tässä on, että opiskelumotivaatio on tullut takaisin, muutama aihe gradulle haahuilee jo takaraivossa ja jotenkin tulevaisuuden unelmat ovat piirtyneet entistä tarkemmiksi. Tauko on tullut tarpeeseen. Olen ehdottoman valmis ensi syksyyn, mutta lupaan itselleni yrittää pitää mukanani ainakin jotain tämänhetkisestä rentoudestani myös opintokiireiden keskellä. Ja kiirettä en lupaa opintojeni kanssa pitää, edelleenkään.
Haluaisin jotenkin tällä kirjoituksellani rohkaista kyseenalaistamaan jokaisen omaa elämäntahtia, koostui se sitten opinnoista tai mistä tahansa muusta. Haluan rohkaista poikkeamaan käsikirjoitetuista suorituspaineista ja etsimään esimerkiksi työkokemuksia ja omia kiinnostuksenkohteita rohkeasti. Vaikka opinnot ja työ ovatkin usein elämän tärkeimpiä asioita, on niistä välillä huikeaa höllentää otetta ja siten nähdä ne ihan oikeasti tärkeät jutut. Ja tämän olisi pitänyt tapahtua jo kauan ennen koronaa.
No, nyt olen puhunut <3
Terveydellä, Saara
PS. Tulevaan Q&A-postaukseen saa vielä laittaa kysymyksiä tulemaan, vaikkapa anonyymisti tämän postauksen kommenttikentässä! Mikäli kommenttikenttä ei etusivulla näy, klikkaa postauksen otsikkoa ja skrollaa sivu alas asti. Ensi kerralla sitten vastausten parissa!