*postaus toteutettu kaupallisessa yhteistyössä tapahtuman sponsoreiden kanssa (KoRo, Ketoinen, Puhdistamo, Kajogoodies)

Pari viikkoa sitten vietimme Vantaalla, Liikunnanilon olohuoneella yrittäjille suunnattua Ilon ja inspiraation iltaa. Ilta todellakin oli iloa ja inspiraatiota täynnä – kuulimme inspiroivia luentoja, verkostoiduimme, juhlistimme iltaa pikkujoulutunnelmassa, söimme yhteistyökumppaneidemme herkkuja ja fiilistelimme kulunutta vuotta yhdessä muiden yrittäjien kanssa. Illan yleinen tunnelma ja pääsanoma oli selkeä: yrittäjien yhteistyötä ja yhteisiä mukavia tapahtumia tarvitaan yhä enemmän.



Ilta alkoi minun ja Nean tervehdyspuheenvuorolla, jonka jälkeen kuulimme Noora Verrosen (Kaikki somesta) inspiroivan puheenvuoron sosiaalisesta mediasta ja yrittäjyydestä, sekä siitä, miten yrittäjä voisi stressata somesta vähän vähemmän. Nooran jälkeen ääneen pääsi Laura Mäntynen (Laurrenna), jolta kuulimme hänen parhaita oppejaan yrittäjänä toimimisesta sekä saimme sylillisen Lauran upeaa bosswoman-asennetta.



Illan aikana jokainen pikkujouluilija sai kutreilleen KauneusStudioGo:n kampaajien loihtiman upean pikakampauksen. Lisäksi illan kruunasi yhteistyökumppaneidemme sponsoroimat herkut: KoRon valkosuklaamansikat ja muut snacksit, Puhdistamon energiajuomat, Kajogoodiesin salmiakkilakritsit ja Ketoisen cocktailsuupalat.
Yhteistyökumppanimme KoRo halusi myös tarjota alekoodin tapahtuman osallistujille sekä somekanaviemme seuraajille. Koodilla ”ILO” jokainen saa KoRon verkkokaupasta -5% alennuksen tilauksen loppusummasta vuoden 2022 loppuun saakka!



Tuotteitaan tapahtumassa olivat myymässä (ketkäs muutkaan) kuin pienyrittäjät itse. Pikku Paperi myi ihania ja lempeitä paperituotteitaan, kun taas Annidiyn myyntipöydästä löytyi toinen toistaan upeampia polymeerimassakorvakoruja.
Kiitos jokaiselle Ilon ja inspiraation iltaan osallistuneelle ja sen ensitoteutuksen mahdollistajalle! Ensi vuonna uudestaan! 🥰💛
Terveydellä. Saara