10 hyvää syytä lukea kirjoja

Kesä on ihan parasta aikaa lukemiselle! Aina kesäisin muistan, kuinka paljon lukemista rakastankaan – se vaan pääsee unohtumaan kiireisen työ- ja lukuvuoden aikana. Viime kesänä lupasin itselleni, että lukisin kirjoja syksyn ja talvenkin aikana, ja lupaukseni piti melko hyvin. Sain luettua noin yhden kirjan kuukaudessa kiireistä huolimatta.

Harmittaa, että monella lukeminen jää nykyään kakkoseksi älylaitteiden rinnalla. Iltaisin sängyssä puhelinta selataan paljon kirjan lukemista mieluummin. Pikkuveljeni ikäluokassa kirjoja on tuskin luettu harrastusmielessä koskaan, ja meillä aikuisillakin älylaitteet ovat pysyvästi korvanneet monelle rakkaan lukuharrastuksen.

Tämä postaus on ylistys kirjoille. Toivottavasti tällä kirjoituksella saisin edes yhden kadonneen lukuinnon taas syttymään!

Itse olen aina rakastanut lukemista. Opin lukemaan melko varhain, jo ennen kuin menin kouluun. Lapsena aloitin Neiti Etsivillä, teininä luin Twilighteja, Harry Pottereita ja muuta fantasiaa, ja nykyään kirjamakuni on melko monipuolinen. En ole itse koskaan kokenut e- tai äänikirjoja itselleni mieluisiksi tai toimiviksi lukukokemuksiksi, mutta olen kuitenkin sitä mieltä, että ne ovat mahtavia uusia tapoja lukea kirjoja. Parasta niissä on, että ne ovat varmasti avanneet kirjallisuuden maailmaa myös täysin uudelle yleisölle.

Itse olen aina ollut konkreettisen, perinteisen kirjan puolella – rakastan sitä, miltä kirja tuntuu käsissä ja miltä sivujen kääntäminen kuulostaa. Olen pohjimmiltani aikamoinen kirjafiilistelijä! Tykkään tosi paljon myös käydä kirjastossa ja etsiä hyviä kirjoja ajan kanssa, enkä siksi itse omista juuri lainkaan kirjoja.

Nyt annan teille 10 hyvää syytä lukea kirjoja:

1. Kirjojen lukeminen rikastuttaa ja kehittää mielikuvitusta. Kirjallisuus on mahtava pakokeino arjesta ja arjen murheista, ja usein tuntuukin, että hyvän lukuhetken jälkeen myös arjen ongelmat ovat selvinneet pään sisällä. Mielikuvitus kasvattaa luovuutta ja saa ihmisen unelmoimaan. Kirjallisuus on vienyt minua usein kohti omia unelmiani ja saanut tajuamaan, mitä elämältä seuraavaksi haluankaan.

2. Kirjallisuuden lukeminen kehittää kirjoitus- ja lukutaitoa sekä kasvattaa sanavarastoa. Siksi paljon kirjoja lapsuudessa ja nuoruudessa lukeneet pärjäävät usein hyvin koulussa, etenkin kirjoitustaitoa vaativissa aineissa. Kirjojen lukemisesta on ollut ehdottoman paljon hyötyä myös korkeakoulumaailmassa: esseet usein kirjoittuvat kuin itsestään, kun sana on hallussa. Myös tämä blogini on syntynyt rakkaudestani kirjoittamiseen, eli loppujen lopuksi rakkaudestani kirjallisuuteen.

3. Kirjallisuus on loistavaa vastapainoa opiskelulle ja koulukirjoille. Kevyempi lukeminen tekee välillä todella hyvää teorian pänttäämisen ohessa. Pitkään ajattelin, että en jaksa lukea enää vapaa-ajallani, kun luen tietokirjallisuutta opiskellessani niin paljon. Tämä kuitenkin osoittautui vääräksi luuloksi ja nyt ajattelenkin päinvastoin!

4. Kirjallisuudesta ja kirjojen valikoimasta löytyy jokaiselle jotakin. On fantasiaa, realismia, klassikoita, romantiikkaa, kauhua, jännäreitä ja sellaisia genrejä, joissa sekoitetaan tätä kaikkea. Itse luen mieluiten joko tulevaisuuteen sijoittuvia dystopioita, historiaan sijoittuvia kirjoja tai tositarinoita.

5. Lukea voi missä vain. Kuvittele, kuinka ihanaa on ottaa kirja mukaan vaikka kotoisaan kahvilaan tai hellepäivänä rannalle. Ei ole parempaa!

6. Lukeminen on ilmaista. Suomalainen kirjastojärjestelmä on yksi hienoimmista keksinnöistä ikinä! Kirjoja voi lainata ilmaiseksi, niin paljon kuin haluaa. Lukemattomuuden tekosyynä ei siis varmasti voi olla hinta.

7. Lukeminen kartuttaa myös yleissivistystä. Kirjoja lukemalla olen perehtynyt moneen historialliseen tapahtumaan, yhteiskunnalliseen ilmiöön tai ongelmaan, ihmisryhmään tai vaikkapa tieteelliseen keksintöön mielenkiintoisella tavalla.

8. Lukeminen on ennen kaikkea myös terveellistä. Tutkimuksien mukaan lukeminen voi hidastaa esimerkiksi dementian tai Alzheimerin taudin puhkeamista. Tutkimukset osoittavat, että ihmiset, jotka lukevat, elävät myös pidempään. Voidaanko siis jopa sanoa, että lukeminen pidentää ikää?

9. Yksi merkittävimmistä lukemisen terveyshyödyistä liittyy ehdottomasti stressiin. Kirjan lukeminen rauhoittaa ja lievittää stressiä ja näin muodostaa myös hyvän olon tunteita. Itselleni kirja on yksi tärkeimmistä stressinlievityskeinoista.

10. Kirjan lukeminen voi auttaa myös nukahtamaan. Kirjan rauhoittava vaikutus toimii mahtavasti unilääkkeenä: ajatus ei harhaile stressaavissa jutuissa, vaan keskittyy kirjan tapahtumiin. Sänkyyn mukaan otettu kirja pitää myös älylaitteet loitolla, joka parantaa taatusti unta ja auttaa nukahtamaan!

Ja sitten vauhdilla kirjastoon tai kaverin kirjahyllylle!

Terveydellä,

Saara

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *