Sain perjantaina kunnian osallistua ihastuttavaan Pohjois-Savon Urheilugaalaan. Ilta oli mieleenpainuva ja ennen kaikkea hurmaava arjen piristys. Mutta – minä vähän huijasin. Tämä postaus ei todellakaan käsittele Urheilugaalan juhlaedustustani, vaan sitä, miten joukkuelajien inhoajasta tuli Urheilugaalaan kelpuutettava urheiluseuran työntekijä. Tämä postaus kertoo epämukavuusalueista.
Olen ihminen, joka ei ole koskaan kuulunut mihinkään urheiluseuraan tai harrastanut mitään joukkuelajia. Koko lapsuuteni koululiikuntatunnit vietin epämukavuusalueellani ja urheilusta löysin iloa vain pihaleikeissä perheen tai ystävieni kanssa. Lapsena tanssimisesta kehkeytyi minulle tärkein liikunnan harrastamisen muoto (edelleenkin kovin tärkeä!), mutta muuten urheilijaa tai liikkujaa minusta ei saanut tekemälläkään. Asia on ajan myötä kääntynyt päälaelleen, mutta se onkin tarina toiselle kertaa.
Viime syksynä hyppäsin epämukavuusalueelleni, sillä sain opintoihini liittyvän harjoittelupaikan lentopalloseura Savo Volleysta. Harjoittelun tarkoituksena oli kehittää urheiluseuran toimintaa terveyttä edistävämmäksi ja siten tehdä harjoittelujaksostani sellainen, että se antaisi mahdollisimman paljon niin minulle itselleni kuin urheiluseurallekin. Minua jännitti, pelotti ja epäilytti. Miten lentopalloseura voi haluta minut, tuskin lentopalloa hipaisseenkaan opiskelijan, kehittämään omaa toimintaansa? Päätin kuitenkin kokeilla. En minä siinä olisi mitään hävinnytkään.
Harjoittelun päätehtävänäni organisoin Savo Volleylle koulukiertueen, jolla kiersimme Savo Volleyn kotipelipaikkakuntien alakouluissa levittämässä liikunnan ja lentopallon ilosanomaa. Koulukiertueen aikana tulivat tutuksi niin Savo Volleyn pelaajat kuin henkilökuntakin ja vähitellen oma epäilykseni ja jännitykseni hälveni kuin itsestään. Onnistumisten myötä kasvoi myös itseluottamus. Kun vähitellen pääsin upottamaan käteni muuhunkin urheiluseuran toimintaan, alkoi epämukavuusalue muovautua entistä mukavammaksi. Heräsi ajatus, että minä riitänkin – ja olen jopa hyvä siinä, mitä teen.
Harjoittelupaikka muuttui syksyn päätteeksi työpaikaksi, enkä voisi olla onnellisempi itseni voittamisesta. Olen oppinut vähätellen ajattelemaan, että ehkä oma erilainen taustani voi jopa rikastuttaa urheiluseuran toimintaa. Terveyttä edistävä matkamme on vasta alkanut.
Urheilugaala oli itselleni kovin tärkeä merkkipaalu, ikään kuin merkki siitä, mihin olen omilla taidoillani yltänytkään. Olen urheiluseuramatkani aikana oppinut valtavasti – niin seuran toiminnasta, lentopallosta kuin urheiluseuran merkityksestäkin. Opittavaa on yhä valtavasti. Hiljalleen olen oppinut sisäistämään myös sen, että urheiluseuratyö on seurassa työskenteleville ihmisille elämäntapa, ei siis työ ollenkaan.
Muistakaa, että epämukavuusalueet ovat yleensä niitä, jotka kehittävät, virkistävät ja muuttavat elämän suuntaa positiivisesti. Jos siis epäilet, lopeta.
Terveydellä, Saara
