Upouudet lenkkarit, sukset, monot ja sauvat, viimeisen muodin mukaiset treenivaatteet, salijäsenyys, oma personal trainer, maastopyörä, sykemittari, aktiviisuusranneke ja sulkapallomaila. Urheiluun ja liikkumiseen saa upotettua rahaa – ja paljon. Mutta onko asian pakko olla niin? Voisiko liikkuminen olla edullista?

Tänään kirjoitan siitä, miten liikunnan ei tarvitse välttämättä maksaa yhtään mitään. Liikunta ja siihen liittyvät terveyshyödyt ovat jokaiselle kuuluvia oikeuksia, joita ei pitäisi ottaa keneltäkään pois sosioekonomisten tekijöiden, kuten rahan tai yhteiskunnallisen aseman vuoksi. Todella harmillista on, että esimerkiksi osa lapsista ei pysty harrastamaan liikuntaa tai haluaamansa lajia perheen huonon rahatilanteen takia. Tähän yhteiskunnan epäkohtaan on puututtava tulevaisuudessa yhä laajemmin, ja se on aihe, josta haluan myös kirjoittaa myöhemmin. Tänään kirjoitan kuitenkin enemmänkin siitä, miten rahatilanteen tai varojen vähyyden ei saisi antaa äityä tekosyyksi liikunnan harrastamattomuudelle. Ajattelen niin, että jokaisella on mahdollisuus harrastaa liikuntaa, oli budjetti miten pieni tahansa. Tarvitaan vain hieman kekseliäisyyttä!
Postauksen kuvina toimii eilen maahan sataneen takatalven innoittamana (lue: lannistamana) kuvia ihanista talviurheiluhetkistä ystävieni kanssa.

Liikunnan harrastamiselle on aina syynsä, kuten myös sille, miksi liikuntaa ei harrasteta. Raha on monelle yksi näistä syistä – joillakin hätä on todellinen, joillekin raha on vain tekosyy. Raha ei kuitenkaan saisi olla sellainen. Liikunnan harrastamisen ei tarvitse olla kallista välineurheilua, eikä se edellytä keneltäkään uusimpia ja hienompia varusteita, treenivaatteita, älykelloja tai salijäsenyyksiä. Esimerkiksi yhdet hyvät kengät sopivat moneen eri lajiin: niin salille, liikuntatunneille tai ulos lenkkipoluille. Kaikkea ei tarvitse omistaa itse: luistimia, suksia, frisbeegolfkiekkoja tai vaikkapa erilaisia mailoja saa lainattua urheilukeskuksista ja nykyään jopa ilmaiseksi paikallisista kirjastoista. Kaverilta lainaaminen ja kirpputorit kannattaa myös urheiluvälineiden hankinnassa pitää mielessä – kaiken ei tarvitse aina olla upouutta.

Kalliille kuntosalijäsenyyksille, personal trainereille tai urheiluvälineiden hankkimiselle on myös tarjolla paljon muita vaihtoehtoja. Yksityisten kuntosaliketjujen rinnalla useat kaupungit tarjoavat kuntosaleja ja uimahalleja asukkaiden käyttöön todella edulliseen kuukausihintaan. Kotikunnassani Sonkajärvellä kuntosalijäsenyys maksoi 30 euroa vuodessa. Siis vuodessa! Kaupungin palveluiden lisäksi esimerkiksi Kuopiosta löytyy edullisia liikuntapalveluita erikseen korkeakouluopiskelijoille. Lisäksi kansalaisopistot tarjoavat erilaisia liikuntatunteja ja harrastusryhmiä todella edulliseen hintaan, ja harrastusmuotoja löytyy opistoista laidasta laitaan. Kannattaa siis ehdottomasti tutustua yksityisten palveluntarjoajien lisäksi myös oman kaupungin monipuolisiin antimiin!

Myös luonnossa liikkuminen on ilmaista ja kävelyyn tai juoksemiseen tarvitsee vain sopivat kengät. Kävelystä tai juoksusta saa monipuolista ja vaihtelevaa muuttelemalla matkan pituutta, juoksunopeutta tai tekemällä vaikka intervalliharjoituksia. Myös sosiaalinen media on pullollaan erilaisia treeni- ja kotitreenivinkkejä, joiden toteuttamiseen ei tarvitse mitään välineitä – pelkästään oman kehon painon. Erityisesti YouTubesta ja Instagramista löyty valtavasti erilaisia, ilmaisia treenivideoita!

Mielestäni myös omien varojen priorisointi on tärkeää. Jos käytössä on niukasti rahaa, on priorisoitava, mihin rahansa käyttää. Jos jokin tietty liikuntamuoto on sinulle tärkeä, on hyvä miettiä, mitä omista kuluista voisi jättää pois, että kyseistä lajia olisi taloudellisesti mahdollista harrastaa. Itse olen priorisoinut opiskelijabudjettini niin, että voin käydä sellaisella kuntosalilla, jolla viihdyn ja joka antaa minulle motivaatiota liikkumiseen. Kuntosali maksaa hieman enemmän, mutta käytän sen sijaan vähemmän rahaa esimerkiksi ulkona käymiseen tai vaatteisiin.
Omat varansa kannattaa priorisoida kohti sitä liikuntamuotoa, josta oikeasti nauttii. Miksi maksaa maltaita kuntosalijäsenyydestä, jos salilla käy vain kerran kuukaudessa?
Terveydellä,
Saara