Kun ensimmäistä kertaa koskaan pulahdin avantoon, tuli vedestä ylös noustessa euforisen hyvä olo. Jos tietäisin, miltä huumeet tuntuvat, voisin varmaan sanoa sen tuntuneen ihan samalta. Itsensä ylittäminen sekä kylmäshokki saivat ylle maagisen tunteen, joka jatkui pitkään. Kiinnostuin. Innostuin! Lopulta hurahdin avantouintiin ihan täysin.
Tänä talvena olen käynyt avantouimassa säännöllisemmin kuin koskaan, noin kerrasta kahteen kertaan viikossa. Tänä aikana olen huomannut lukuisia terveysvaikutuksia, joita avantouinti on tuonut mukanaan. Vaikka terveysvaikutukset ovat aina useiden asioiden summia, olen varma, että omalla kohdallani juuri avantouinti on merkittävästi vaikuttanut näihin asioihin. Olen huomannut ainakin seuraavanlaisia terveyshyötyjä:
- Uni ja unenlaadun paraneminen. Olen aina ollut hieman kehno nukkuja, enkä koskaan ole erityisesti ”tykännyt nukkumisesta”. Avantouinti on kuitenkin mullistanut nukkumiskokemukseni: etenkin niinä päivinä, jolloin olen avannossa käynyt, tulee uni hetkessä ja uni on myös laadukasta. Olen huomannut myös pitkäkestoisia, positiivisia vaikutuksia uneeni, ja nykyään saan unen päästä kiinni nopeammin kuin ennen.
- Vatsaoireiden ja turvotuksen väheneminen. Minulla on todella herkkä vatsa, joka oireilee helposti viikottainkin. Nyt avantouinnin säännöllistyttyä ovat vatsaoireet kadonneet lähes kokonaan. Myös turvotukset ovat helpottaneet ja aineenvaihdunta tuntuu nopeutuneen.
- Hiusten kunnon parantuminen. Kampaajani sanoi, että ilmeisesti suuret lämpötilanvaihtelut ovat muuttaneet hiustyyppiäni huomattavasti. Aiemmat karkeat hiukseni ovat pehmentyneet, eivätkä oikkuile enää entiseen tapaan.
- Ja se tärkein – stressin lieventyminen. Tähän sanon vain, että on ollut maagista huomata, kuinka avantosaunassa ja jääkylmässä vedessä unohtuvat ihan kaikki murheet ja arkiset asiat. Parasta huumetta!
Koska mutuilu ei koskaan riitä minulle, halusin selvittää avantouinnin ihan todellisia, tieteellisesti todistettuja terveyshyötyjä. Miten jäätävän kylmä vesi ja lämpötilavaihtelut vaikuttavat elimistöömme ja terveyteemme?
Elimistö
Sitten niitä faktoja tiskiin! Avantouintia ei ole tutkittu vielä paljon, eikä sen terveysvaikutuksia tunneta kovin tarkasti. Jonkinlaista näyttöä ja kokemustietoa kuitenkin löytyy jonkin verran.
Kylmän veden on tutkittu aktivoivan sympaattista hermostoa. Sympaattinen hermosto säätelee esimerkiksi verenkiertoelimistön toimintaa. Kylmässä vedessä veren virtausnopeus kasvaa ja pintaverisuonet supistuvat, jotta lämmönhukka vähenisi. Avannossa verenpaine nousee hetkellisesti, koska kehon ääreisosien verisuonet supistuvat ja verenkierron vastus lisääntyy. Avantouinnin on havaittu parantavan verenkiertoa ja samalla kudosten aineenvaihduntaa. Kylmäaltistus myös hidastaa solujen vanhenemista ja säilyttää esimerkiksi ihon kimmoisuutta. Säännöllisesti kylmässä vedessä uivien perusverenpaineen, etenkin systolisen paineen, on huomattu laskevan pysyvästi. Muutokset verenpaineessa näkyvät usein noin kolmen kuukauden säännöllisen avantouinnin jälkeen.
Avantouinti ja kylmäaltistus vaikuttavat myös elimistön ruskean rasvan määrään. Avantouinti lisää elimistön ruskeaa rasvakudosta. Toisin kuin valkoinen rasvakudos, ruskea rasvakudos kykenee polttamaan ylimääräistä energiaa elimistöstä. Sen kasvavalla määrällä ja aktiivisuudella on siis merkitystä painonhallintaan sekä diabeteksen ehkäisyyn. Kun ruskeaa rasvaa on paljon, vaikuttaa se myönteisesti painonhallintaan ja terveyteen.
Avantouinti vaikuttaa positiivisesti myös kylmänsietokykyyn. Säännöllisesti avantouivilla elimistö sopeutuu kylmään, eikä enää reagoi siihen yhtä voimakkaasti. Myös vilunväristykset vähenevät. Säännöllinen talviuinti voi kehittää elimistön lämmöntuottoa, joka taas parantaa toimintakykyä ja valppautta kylmässä. Avantouinnin on kylmänkestävyyden paranemisen lisäksi myös havaittu nostavan kipukynnystä ja lievittävän kipuja. Esimerkiksi reuma- ja astmapotilaat ovat saaneet kylmästä apua kivunlievitykseen. Reuman ja astman oireiden lievittyminen johtuu aivolisäkkeestä kylmäaltistuksessa erittyvästä ACTH-hormonista. Avantouinti parantaa myös vastustuskykyä, kun elimistön immuunitoiminta aktivoituu.
Stressi
Halusin nostaa stressin ihan oman otsikkonsa alle, koska suurin avantouinnista saamani terveyshyöty liittyy ehdottomasti juuri stressiin. Avantouinti on lievittänyt stressiäni sekä antanut uuden tavan hallita sitä.
Kehon säännöllinen kylmälle altistaminen vaikuttaa positiivisesti elimistöön ja näiden muutosten kautta myös psyykkisiin ominaisuuksiin. Avantouinnilla onkin todettu piristäviä sekä mielihyvää tuottavia vaikutuksia. Virkistyminen sekä piristyminen johtuvatkin kylmän kylvyn tuottamasta hormoniruiskeesta. Avantouidessa aivolisäkkeestä vapautuu betaendorfiinia, joka tuottaa mielihyvän tunteita, laskee kipukynnystä sekä poistaa väsymystä. Uidessa erittyy myös kortisolihormonia, joka on taas yhteydessä parantuneeseen stressinsietokykyyn sekä tehostuneeseen lihasten palautumiseen. Kylmäaltistuksessa erittyvä serotoniini taas parantaa unensaantia. Hormonien yhteisvaikutus siis lisää mielihyvää, alentaa stressiä ja helpottaa nukahtamista.
Oulun yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa uimarit sanoivat upottaneensa stressin tunteensa jään alle. Säännöllinen pulahdus hyytävään veteen kohensi tutkimuksen mukaan uimareiden mielialaa ja vähensi jopa masentuneisuutta. Talviuimarit kokivat myös itsetuntonsa kohentuneen, sillä avantouinti nähtiin haasteena, jonka voittamisen jälkeen syntyi itsensä voittamisen tunteita. Toistuva itsensä voittaminen taas vaikutti osaltaan itseluottamukseen. Täytyy myöntää, että tutulta kuulostaa.
Onko avantouinnista jotain haittaa terveydelle?
No, mites sitten ne haittavaikutukset?
Avantouinti sopii lähes kaikille, mutta sairauksista kärsivien on hyvä neuvotella lääkärin kanssa harrastuksen riskeistä. Etenkin sydänsairaille ja verenpaineoireisille avantouinti voi aiheuttaa terveyshaittoja. Verisuonten supistuminen voi aiheuttaa haittoja etenkin sepelvaltimosairaudesta kärsiville. Riskiryhmään kuuluvat myös hengityselinsairaat, kroonisesti sairaat sekä ikäihmiset.
Talviuinnin terveysvaikutuksen ovat aina yksilöllisiä ja ne ovat riippuvaisia monesta tekijästä. Etenkin aloittelijana kannattaa olla varuillaan ensimmäisinä kertoina pulahtaessaan avantoon, ja viipyä siellä aluksi vain muutamia sekunteja. Kun keho sopeutuu kylmään, voi kylmäaltistusta pidentää turvallisesti. Ensimmäisillä kerroilla kylmä vesi voi aiheuttaa hengityksen salpautumista, joka on luonnollinen ja vaaraton elimistön reaktio kylmän veden yllättäessä. Kokemuksen lisääntyminen sekä hengitysharjoitukset auttavat löytämään itselle oikean avantouintityylin. Alkoholin vaikutuksen alaisena ei pidä koskaan mennä avantoon.
Kokeile ja koe!
Lopuksi haluan vain sanoa: anna avantouinnille mahdollisuus! En minäkään olisi kaksi vuotta sitten uskonut, että joskus menisin vapaaehtoisesti uimaan jääkylmään veteen ja vieläpä useita kertoja viikossa. Ja nauttien siitä. Avantosaunassa on omanlaisensa tunnelma, jollaista ei ole missään muualla. Kotoisa ja lempeä. Tunsipa muita saunojia tai ei, juttua ja naurunaiheita riittää. Koen siis, että avantouinnilla on myös merkittäviä sosiaalisia vaikutuksia.
Avannossa tuntee olevansa osa jotain villiä ja vapaata suomalaista luontoa, enkä lähemmäksi sellaista tunnetta ole kaupungissa päässyt. Ja kun avantouintireissulta kotiin pääsee, on olo vapautunut ja kevyt. Avantouintia ei voi selittää, se täytyy ehdottomasti kokea.
Terveydellä, Saara
Lähteet (klikkaamalla pääset lukemaan lisää)
- Duodecim. Ruskean rasvan triglyseridipitoisuus on yhteydessä heikentyneeseen insuliiniherkkyyteen.
- Suomen latu. Talviuinnin terveysvaikutukset.
- Suomen latu. Terveyttä talviuinnista.
- Tiede.fi. Miten avantouinti vaikuttaa terveyteen?
- Turun avantouimarit & Dosentti Pirkko Huttunen. Tutkittua tietoa avantouinnista.
- Yle. Avantouintiin jää koukkuun – terveysvaikutuksia tutkittu vähemmän.